Huomaa heti kun ei oo syönyt kunnolla! En jaksanut melkeen mitään treeneissä ja jalat meni heti ihan maitohapoille. Mistä hitosta sitä energiaa saa kuin siitä ruoasta?
Ja kun nyt just sitä energiaa tarvii koska on rankkaa treeneis, mut en osaa syödä sitä niin ettei tuu liikaa eikä ihan liian vähän! Josotan vähänki syötävää, niin tekee mieli tositosi paljon enemmä ja sit se menee hillitsemättömäks. Maanantaina pitäis mennä ostaa uudet tekoripset, koska noi h&m:n on ihan paskat ja en oo kertaakaan pystynyt käyttää niit. Haluun sellaset et ne näyttää kunnol tekoripsilt ja haluun mustaa luomivärii ja napakorun sekä tähtikuvioisen tatuoinnin nilkkaan/lonkkaan/peukalon lähettyvil. Sit haluun et me muutetaa omakotitaloon meiä mamman taloon, mut se ei suostu lähtee sielt :/.
Musta tuntuu etten jaksa kauheen kauaa tätä lajia mitä tällä hetkellä harrastan, koska se alkaa vaikuttaa jo harrastuksen ulkopuolellekki. Tai no ainahan se on vaikuttanu, mut mielialaan ja sun muuhun. Mut jotenki oon niin kiintyny tähä lajiin, etten pysty pääsemään siit irti vaik paikat hajoaa koko ajan vaa enemmä.

Haluaisin jonkun tositosi läheisen ystävän ihan täst lähipiirist, koska kaikki ihanimmat on eri koulussa tai niil ei oo aikaa. Haluun semmose mikä ois koko ajan siinä lähellä. Tietty sehän voi vaikeuttaa ystävyyssyhdet mut se ois tosi kivaa. En siis sano ettei mulla olis ystäviä, mut jotain on aina...

sit yks henkilö... Mä en vaan kestä. Miks asiat on näin? Toisinaan haluan, toisinaan en. Ihana tuntea itteni vapaaksi ja jutella ihan vapaasti oli sit ketä tahansa henkilö kysees. Mut sit ku kattoo sen toisen vapaut, se tuntuu viel niin pistävältä. Millo siit sit pääsee tosissaan yli? Yhdellä meni vuos päästä yli. Mut mä en haluu vuotta tai kahta vuotta käyttää siihen. Haluun ihan uusia ihmisiä mun ympäril.... Mut en ehdi! Pelkkää treeniä ja koulua. Ja ku se on mun kanssa samassa koulussa niin nään sen jokaikinen välkkä väkisinkin. Ja samat kaveritkin... Eli nään sen siinä vieressä koko ajan... Viikko sitten ajattelin et jes kaikki on ok ompa tää helppoo, mut koko ajan vaa tulee olo et "mitä jos ei sittenkään..?". En osaa ettiä mitään hyviä puolia ja sitä että mulla on oikeesti ollu paremmin asiat nyt. Ainakaan ei oo tullu suremisia ja omantunnon tuskia turhast... Mut jotenki kaipaan sitä pienennettyy vapaut, paljon paljon pienempää... Mut oikeesti kaikki ei mee niinku haluaa, mut must tuntuu ettei mee melkeen koskaan. Nyt alko taas ihme lasku. Mieliala vaan laskee, en jaksa treenata henkisesti enkä fyysisesti, en jaksa keskittyä. Vähän niinku masentaa :(. Mut kai tää tästä. Odotan huomista ja siitä seuraavia päiviä.

Mä haluan painaa jo sen 42 kg ! Tai 40... Tiedän et on tosi iso tavoite, koska nyt oon joku 53 kg läski !!! Mut mä en haluu asettaa pienempii tavoitteit, koska en haluu olla tosta painavampi. Mut mähän oon yli 10 kg painavampi :(. Ja haluun olla luokkaretkeen mennes noin kevyt.