On harvoja tapauksia joiden ensirakkaus on jatkunut aikuisuuteen ja siitä vielä pidemmälle. Ehkä on niin nuori ja kokematon ja ajatukset muuttuu vanhetessa, mutta musta tuntuu etten koskaan vois päästää itse irti. En koskaan pääsis yli. Tietty tässä vaiheessa sanon näin ja toivon sanovani vielä pitkään, mut kaikki on mahdollist. En pysty edes ajattelemaan hetkeä jolloin pitäis antaa kaiken olla. Se tunne pelottaa aina vähän väliä, varsinkin pahojen riitojen aikana.
Tämä oli vain jokin tällainen mielenjohdos jonka kirjotin...
Mut eilen olin koko illan siskon kans yksin kotona ja äiti oli ostanu ihan sairaasti karkkia ja sipsiä sun muuta. Tietty lankesin syömään niin, että tuli huono olo! Ajattelin että koittaisin oksentaa, mut ajatus tuntus jotenki vastenmieliselt ja en tehny nii. Nyt vähäsen kaduttaa eilinen syönti ja kun en sit ees tehnyt sen eteen mitää :/.
Mut pakko lähteä töihin, eli kirjoittelen tätä varmaan illalla uudestaan..
21.33
En jaksa kuunnella enään yhtään että "olet normaalipainoinen" "oot laiha". Ihan sama miten te sen ajattelette, mutta en ole. Piste. Mitä sitten jos haluan painon olevan alle normaalin? Monilla on luonnostaankin. Varsinkin nuorilla. Olen nuori.
Aina kun yritän luottaa uuteen ihmiseen, vaikka olisi kaukainen, niin silti sieltä tulee joku juttu mikä pettää senkin luottamuksen. Miksi ihmisiin ei vaan voi luottaa? Miksi kenellekään ei voi puhua mistä vaan?
Tai no voi ... Tiedän yhden.. Se on ystäväni, tyttö. Emme näe useinkaan ja se harmittaa.
Onneksi on paljon yhteisiä aikoja ja muistoja, love it <<3
Kommentit